Johdanto

Suomalaisen maaseudun kertoma- ja lauluperinne on ohittanut kukoistuskautensa jo kauan sitten. Runonkerääjät lähtivät liikkeelle viime hetkellä 1800-luvun alkupuolella kootakseen vanhan kansan runot ja laulut. Perinteenkerääjien uutteran työn ansiosta mm. nimet Ukko Väinämöinen, Akka, Lemminkäinen, Ilmarinen, Sampo ja Aino ovat säilyneet nykypolville Elias Lönnrotin kirjoittamassa Kalevalan runokokoelmassa. Kalevala on saanut arvoisensa aseman kansallisen kulttuurin kulmakivenä; se on tarjonnut suomalaiselle mytologialle vankan kirjallisen pohjan.

Suomalainen mytologia liitetään yleensä suomenkieliseen runo- ja loitsuperinteeseen. Usein jää huomiotta, että Suomi on ollut kaksikielinen maa satojen vuosien ajan: Suomen ruotsinkielisillä rannikko- ja saaristoalueilla on runsaasti pakanallisia paikannimiä kuten Odensö, Torsö, Alhov, Valhalla ja Asaborg. Noiden seutujen asutuksen juuret ovat ristiretkiaikaa vanhempia ja niillä kaksi kielikulttuuria on elänyt rinnakkain muinaisista ajoista asti. Suomen rannikoiden ruotsinkieli ja riikinruotsi ovat eri kieliä; läheisin vastine suomenruotsille löytyykin Gotlannin saaren kielestä eikä riikinruotsista – Uudenmaan rannikolta taltioidun kansanperinteen mukaan ruotsinkielisen asutuksen juuret ovatkin juuri Gotlannissa. Mikael Agricola, joka oli kotoisin itäiseltä Uudeltamaalta, Pernajasta, mainitsee asian ensimmäisen kerran Uuden testamentin esipuheessa vuonna 1542.

Vähän huomiota on saanut myös se, että Elias Lönnrot keräsi Kalevalan pohjana olevan runoaineiston maaseudun väestöltä. Lönnrotin aikana ihannoitiin ja romantisoitiin kansankulttuuria, etsittiin kansan alkukotia kaukaisten kylien ja eränkävijöiden lauluista ja tarinoista. Tämän keruutyön ansiosta saatiin talteen arvokas kokoelma kansanperinnettä, jonka pohjalta syntyi mm. Kalevala ja käsitys suomalaisesta mytologiasta. Mutta suomalaiset eivät olleet keskiajalta lähtien pelkästään talonpoikia, torppareita ja savupirttiläisiä. Joukossa oli myös aatelisperheitä, joilla oli tärkeä yhteiskunnallinen asema Ruotsi-Suomen valtakunnassa. Sosiaalisen aseman ansiosta kielen käyttö oli huolitellumpaa, ja koska kuninkaan byrokraatit olivat vapaat raskaista töistä, heille jäi aikaa keskusteluun, opiskeluun ja tietysti myös sukuperinteiden siirtämiseen. Perimätietoa opetettiin usein niin, että aateliston lapset pantiin kasvattilapsiksi toisiin aatelisperheisiin. Millaista tietoa näillä perheillä on mahtanut olla muinaissuomalaisesta mytologiasta? Entä mitä tapahtui suomalaisille mahtisuvuille kun Suomi aikoinaan liitettiin Ruotsin alaisuuteen?

Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista, että viime vuosina on tullut esiin ennen tuntematonta suullista perimätietoa, jonka pohjana on kokonainen saaga ja mytologia. Tämän perimätiedon taitaja ja tulkki on Ior Bock. Ior Bock on toiminut Suomenlinnan oppaana vuodesta 1969 ja tutkinut työkseen 1700-luvun Viaporin historiaa, hän saikin työlleen paljon huomiota ja keräsi runsaasti osallistujia opastuskierroksilleen. Vuonna 1984 Ior sai sukuperintönä uuden tehtävän: Hän alkoi kertoa, että Bockin perheessä on säilytetty vanhaa suomalaista mytologiaa, Väinämöisen mytologiaa, joka sisältää tarinoita sekä suomen että uudenmaan (suomenruotsin) kielellä. Väinämöisen mytologia on perinne, joka yhdistää sisämaan ja saariston kulttuurit.

Iorin tarinat synnyttivät suuren kohun, joka on peittänyt alleen itse tarinoiden sisällön.

Bockin perheen saaga ja mytologia ovat aina olleet suullista perimätietoa, joka on perustunut puheääneen. Puhutun kielen äänteet ovat luonnollisia äänteitä, jotka sisältävät ja säilyttävät tarinan avaimen, äännekoodin. Äännejärjestelmä luo tarinaan sisäisen logiikan, jonka avulla voidaan kontrolloida sisältöä – äännejärjestelmä muodostaa tarinoiden täydellisen, äänteisiin rakennetun rungon. Saagan kertoja välittää tiedon, kuulijat ottavat tiedon vastaan ja vievät näin saagaa eteenpäin.

Bockin suvun perimätietoa ei ole koskaan tallennettu kirjallisesti perinteen siirtämiseksi tai säilyttämiseksi. Ior Bockin haastattelujen pohjalta on tosin kirjoitettu lukuisia lehtiartikkeleita ja vuonna 1992 julkaistu lyhyt esittely englannin ja saksan kielillä. Tämä on siis ensimmäinen kerta, kun Bockin perheen saagaa on koottu kirjaksi. Koska perheen perimätiedon oppimiseen on kultakin sukupolvelta mennyt kerrallaan 20 vuotta, voidaan yhdessä kirjassa esittää vain murto-osa tästä laajasta tarinaperinnöstä. Toisaalta Ior Bock on raottanut sanallista perintöarkkuaan vasta vähän.

Ior Bock on kerronnallaan osoittanut, että suullinen perinne elää vielä nykypäivän Suomessa. Hänen tarinoissaan esittämät, totutusta maailmankuvasta poikkeavat, ajatukset voivat auttaa huomaamaan yhteneväisyyksiä eri mytologioissa ja antaa tuoreita näkökulmia uskomusjärjestelmien tutkimukseen.

Tarinat ovat useimmiten symbolisia, eikä niiden tulkinta ole aina yksiselitteistä. Myyttisten tarinoiden ymmärtäminen on erityinen prosessi, jossa tarinoita kuunnellaan ja niistä keskustellaan, mutta jossa myyttien sisin olemus voidaan kuitenkin jättää avoimeksi. Perinteen tulkitsija, kertoja, luo lihan tarinan ytimen ympärille ja antaa kerronnalle muodon.

Tämän kirjan tarkoituksena ei ole määritellä Ior Bockin perimätiedon olemusta, vaan välittää siitä kuva tässä ajassa – aidoimmillaan suullinen perinne on elävässä kerrontatilanteessa, josta kirja voi välittää vain aavistuksen. Kirjan tarkoituksena on kertoa Bockin perheen vanhasta pakanaperinteestä. On syytä painottaa, että Ior Bockin tutkima ja esittämä Viaporin historia on aivan eri asia kuin Bockin perheen saaga ja Väinämöisen mytologia.

Bockin perheen viimeinen jälkeläinen

Vuonna 1816, 3. päivänä maaliskuuta, syntyi Boxströmin perheeseen Snappertunan Boxissa kaksoset, Carl Gustaf ja Alexander Magnus Boxström. 6. heinäkuuta 1841 järjestettin Snappertunassa suuret kaksoishäät, kun Boxin tilan Boxströmin kaksospojat vihittiin Strömsön saaristolaistilan Strömin tytärten kanssa. Carl Gustaf avioitui vuonna 1822 syntyneen Gustava Wilhelminan kanssa, ja Alexander Magnus avioitui vuonna 1823 syntyneen Johanna Erika Emelian kanssa. Carl Gustafille oli ennustettu, että hän tulisi saamaan tyttären aaserien vuonna, ja tämän jälkeen vielä pojan. Suvun ikivanhan tarinan mukaan auringon ja kuun perheiden yhtyessä ja kuollessa syntyy kaksi lasta, Victoria ja Victor.

Gustava Wilhelmina synnytti pojan, Gustaf Alfredin, vuonna 1842, mutta jo seuraavana vuonna nuori vaimo kuoli lapsivuoteeseen. Carl Gustaf meni toisen kerran naimisiin vuonna 1844 Eva Lovisa Finnbergin kanssa. Toisesta avioliitosta syntyivät Karl Wilhelm, Jacob Emil ja Lovisa Wilhelmina. Carl Gustaf jäi uudelleen leskeksi vuonna 1853. Hän avioitui vielä kerran vuonna 1854; kolmas puoliso oli Eva Josefa Sjölund. Heille syntyi 24.7.1857, aaserien vuonna, tytär, jonka nimeksi annettiin Victoria Kristina Boxström. Vuonna 1860 syntyi Knut Victor Boxström ja vuonna 1865 perheen kuopus Albert Teodor. Nämä lapset syntyivät ja kasvoivat Strömsön saaristotilalla. Knut Victorin ja hänen sisarensa Kristina Victorian tehtäväksi tuli perheen saagan vieminen eteenpäin.

Jo hyvin varhain päätettiin, että Victoria ei mene naimisiin eikä hän saa tehdä lapsia. Victoriasta tuli arvostettu koulun opettajatar Siuntiossa, Sjundeåssa, ja Knut Victorista merikapteeni. Hän meni 27-vuotiaana naimisiin Hilma Matilda Collinin kanssa. Heille syntyi 16.3.1888 tytär Rachel, 4.5.1896 poika Rafael ja 22.4.1899 tytär Rhea.

Rafael osallistui opiskeluaikanaan kahden suojeluskaartin toimintaan; kansalaissodan puhjettua punakaartilaiset pidättivät hänet sairasvuoteeltaan ja surmasivat hänet Helsingin Tähtitorninmäellä. Rafaelin kuoltua Knut Victor ja Kristina Victoria alkoivat heti seuraavana vuonna 1919 opettaa sukusaagaa uudestaan Rhealle ja Rachelille: Saagaa oli opetettu tyttärille jo sen jälkeen, kun he olivat täyttäneet seitsemän vuotta, mutta nyt aloitettiin uusi jakso. Saagaa opetettiin vuodesta 1919 vuoteen 1939.

Rhea, Knut Victorin nuorempi tytär, avioitui vuonna 1921 insinööri Bror Gustaf Bertil Svedlinin kanssa. Rhea täytti 42 vuotta 22. huhtikuuta 1941, silloin Knut Victor, joka oli 81-vuotias, teki tyttärensä Rhean raskaaksi; 17. tammikuuta 1942 Rhea synnytti poikalapsen.

Puolitoista kuukautta ennen pojan syntymää Kristina Victoria oli kuollut, ja kolme kuukautta ja kolme viikkoa syntymän jälkeen kuoli isä Knut Victor. Syksyllä 1942 poika adoptoitiin Svedlinin perheeseen, jolloin hän sai viralliseksi nimekseen Bror Holger Bertil Svedlin.

Jatka lukemista korkeatasoisesta painotuotteesta ja varmista samalla oma kappaleesi arvokkaasta ensipainoksesta.   Tilaa Bockin perheen saaga postilähetyksenä kotiisi.

Tämä poika oli Bockin perheen viimeinen jälkeläinen, pikku-Ior. Kun hän täytti seitsemän vuotta, alkoivat Rhea ja Rachel opettaa hänelle saagaa Sipoon Gumbostrandissa. Saagan välittäminen kesti jälleen 20 vuotta, vuodesta 1949 vuoteen 1969. Näin on tarina siirtynyt perheessä sukupolvelta toiselle. Ior Bock on kertonut näistä ajoista seuraavasti:

”Tammikuun 17. päivänä 1949 täytin seitsemän vuotta. Silloin äitini Rhea ja siskoni Rachel alkoivat kertoa minulle säännöllisesti pari tuntia päivässä äännejärjestelmän sisältöä, mikä tarkoittaa mytologiaa, äännejärjestelmää, historiaa ja niistä muodostuvaa saagaa. Sitä kesti 20 vuotta. Tuon ajan olin jollakin tavalla äännejärjestelmän sisällä kuuntelemalla äitini ja sisareni tarinoita. Tammikuun 17. päivänä 1969 täytin 27 vuotta. Silloin Rhea ja Rachel lopettivat. Heidän velvollisuutensa istua ja antaa minulle aikaansa oli ohi: Me olemme kuunnelleet aina 20 vuotta. Myös äitini ja siskoni kuuntelivat Knut Victor Boxströmiä ja Kristina Victoria Boxströmiä. Mutta emme saa unohtaa isoäitiäni Eva Josefa Sjölund-Boxströmiä. Hän ei varmaankaan ollut niin tarinan sisällä, mutta naisena hänellä oli suuri rooli perheessämme.”

”Isoisäni Carl Gustaf Boxström oli syntynyt 3.3.1816. Hän oli Evan ja Jacobin poika. Jacob Boxström oli Snappertunan pitäjän oltermannien puheenjohtaja. Hän oli perinyt tämän aseman isältään Johan Boxströmiltä. Jacob antoi eteenpäin sen, että myös Carl Gustaf Boxströmistä piti tulla Snappertunan oltermannien puheenjohtaja, niin kuin hänestä sitten tulikin. Mutta 5.6.1865 Carl Gustaf Boxström valittiin ensimmäiseksi kunnan puheenjohtajaksi vaaleilla. Vanhan perinteen mukaan hänestä tuli puheenjohtaja, mutta nyt kunnan puheenjohtaja, eikä hän enää ollut Snappertunan pitäjän oltermannien puheenjohtaja. Tämä päivämäärä 5.6.1865 muutti Carl Gustafin pojan Knut Victor Boxströmin tulevaisuuden. Knut Victor tiesi, että hänellä ei enää ole perinnöllistä velvollisuutta tulla oltermannien puheenjohtajan sauvan pitäjäksi. Hänestä tulikin merikapteeni. Koska hänen ei tarvinnut olla mukana pitäjän kokouksissa niin kuin hänen isänsä, isoisänsä ja isoisoisänsä, hän saattoi lähteä pois ja saada kokemuksia muualta maailmasta.”

”Knut Victorilla oli sisko Kristina Victoria. Kristina Victoria oli Carl Gustaf Boxströmin ensimmäinen tytär, joka täytti 27 vuotta vuonna 1884. Ensimmäinen tytär, joka perheessämme täyttää 27 vuotta saa erityisen aseman. Knut Victor oli Carl Gustaf Boxströmin toinen poika, joka täytti 27 vuotta 2. tammikuuta 1887. Knut Victorista tuli perheen siittäjä. Hän sai vaimon nimeltä Hilma Matilda Collin.”

”Eva Josefa ja Hilma Matilda ovat olleet perhehistoriassamme hyvin tärkeitä henkilöitä. He ovat vieneet sukua eteenpäin. Hilma Matilda synnytti 16.3.1888 Knut Victorin spermasta tyttären, Rachel Boxströmin, joka saavutti 27 vuoden iän vuonna 1915. Seuraavaksi syntyi poika, Rafael 4.5.1896. Rafael täytti 7 vuotta vuonna 1903. Hilma Matilda synnytti toisen tyttären 22.4.1899, joka sai nimen Rhea.”

”1.2.1918 Rafael Boxström kuoli. Siksi Knut Victor siitti 81-vuotiaana oman tyttärensä Rhean 22.4.1941. Rhea synnytti 17. tammikuuta 1942 pojan, jonka Knut Victor Boxström kastoi kastelusikalla ja omalla spermallaan 4.4.1942. Perheen poika sai nimen Ior. Knut Victor Boxström kuoli 11.5.1942. Perheeseen jäi kolme jäsentä: Rachel, Rhea ja Ior. Me, minä Ior, äitini Rhea ja siskoni Rachel olemme syntyneet samasta spermasta mutta meillä on eri äidit. Knut Victorilla oli kaksi Joutsenta.”

”Isän kuoleman jälkeen minut adoptoitiin. Mies nimeltä Bror Gustaf Bertil Svedlin adoptoi minut ja minusta tuli virallisesti Bror Holger Bertil Svedlin. Svedlin kuoli vuonna 1950, kun minä olin ainoastaan kahdeksanvuotias. Niinpä minulla on hänestä hyvin vähän muistoja. Adoptioisäni kuului johonkin vapaamuurariyhdistykseen, mutta heillä ei ehdottomasti ole mitään tekemistä Bockin perheen pakanatarinoiden kanssa.”

”Perhetraditio velvoitti meitä viemään eteenpäin edellisten sukupolvien välittämän perinteen. Vuonna 1949 minä Ior täytin seitsemän vuotta ja perin silloin veljeni Rafaelin aseman. Silloin Rhea ja Rachel velvoittivat minut istumaan takan ääressä Sipoossa Gumbostrandin kylän Gumbokullenin talossa. Tänä aikana en ollut yhtä vapaa kuin muut Gumbon kyläläiset. Mutta istuin kuitenkin mielelläni siskoni ja äitini seurassa kuuntelemassa, kun he analysoivat äännejärjestelmää, joka on pohjana päässäni olevalle mytologialle.”

”Äitini ja siskoni ovat antaneet tämän mytologian minulle. He kertoivat tarinoita ja keskustelivat. Molemmat olivat paikalla, muuten niistä ei saanut puhua. Jos toinen teki pienen virheen, toinen oikaisi. Koska tieto on äänteiden sisällä, oli tärkeää että sanojen sijapääte oli oikein, ändelsen var rätt. Kun he kertoivat tarinoita, minä en saanut sanoa sanaakaan. Äiti sanoi aina, että kuuntelemalla oppii enemmän kuin itse puhumalla. Kertominen tapahtui niin, että istuttiin lattialla takan ääressä kynttilöiden valossa. Sanottiin det levande ljusens hus, elävien kynttilöiden talo. Äiti ei koskaan hyväksynyt sähkövaloa, vaan piti olla aina kynttilät.”

”Äidillä oli sydän: jos on usko, toivo ja rakkaus eli tro, hopp och kärlek, tai kunnia, hyve ja hyvä omatunto eli ära, dygt och gott samvete, niin lopulta on sydän, onni ja koti eli hjärtä, lycka och hem. Ja on ollut vanha tapa kääntää hevosenkenkä pystyyn (U-asentoon), jotta onni ei putoaisi pois. Äidillä oli hyvin vahva filosofia ja näkemys siitä, miltä tämä maailma nyt näyttää verrattuna siihen mitä se oli joskus ollut.”

”Siskolla oli maskuliiniset tarinat. Hän osasi saaret ja niiden nimet, navigoinnin ja purjehduksen. Hän tunsi myös tähdet. Äidillä oli tarinat, jotka liittyivät kotiin; vanhat tarinat miten ennen elettiin. Vuoden 1050 jälkeen miehillä oli myös naisten tarinat, aina siihen asti kunnes tuli Kristina Victoria. Hän oli ensimmäinen nainen, joka sai perheen saagan.”

”Pakanaperheissä on seurattu lukuja. Esimerkiksi vuosi 1946 oli vaanereitten vuosi. Luku saatiin niin, että laskettiin yhteen kaksi viimeistä numeroa: neljä ynnä kuusi tekee kymmenen. Vaanereitten luku on kymmenen ja se tulee laskusta yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, kymmenen – siinä lasku vaihtuu – yksitoista, kaksitoista, kolmetoista jne. Aasereitten luku on kaksitoista, ett, två, tre, fyra, fem, sex, sju, åtta, nie, tie, elva, tolv – siinä lasku vaihtuu – tretton, fjorton, femton jne. Näin he laskivat, mikä oli vaanereitten ja mikä aasereitten vuosi.”

”Tarinoita kerrottiin sekä aasereitten että vaanereitten kielellä. Vaanereitten vuosi oli meille semmoinen suomalaishenkinen vuosi, ja silloin tarinoita kerrottiin vaan vaanereitten kielellä. Joskus mentiin läpi suomenkielisiä jokien ja paikkojen nimiä. Me olemme olleet kaksikielisiä, mutta meidän ruut-kielen taitomme on vaan vähän parempi. Muuten aaserit ja vaanerit ovat ihan samaa ihmisryhmää: sisämaassa asuivat vaanerit ja rannikolla aaserit. Näin oli kaksi kieltä, rannikkokieli ja sisämaan kieli. Tämä on ollut meille aina ihan normaalia. Meidän perhe on aina ollut suomalainen, från /vi:n land/, /fi:n land/, Finland. Vaikka tarinat tulevat Strömsöstä, niissä on paljon asioita ja tarinoita myös suomen kielellä.”

Kesällä 1968 Iorilla oli ensimmäinen Viapori-aiheinen esitys Viaporin museolinnoituksella: hän kertoi Armfeltin museossa Kustaa Mauri Armfeltista ja kuningas Kustaa III:sta. Sitä ennen maaliskuussa 1968 hän otti viralliseksi etunimekseen Ior. Vuonna 1969 Ior ryhtyi ammatikseen tutkimaan Viaporia, kun hänet palkattiin museolinnoituksen pääoppaaksi. Hänen mielenkiintonsa keskittyi nyt näiden saarten historiaan.

”17.1.1969 minusta tuli 27-vuotias. Rhean ja Rachelin velvollisuus oli ohi. Me aloimme elää uutta elämää velvollisuusvuosiin verrattuna. Olin jo vuonna 1968 aloittanut työni ”seitsemässä saaressa” Armfeltin museossa. Esitin siellä ensimmäisen 1700-luvun historiaan liittyvän ohjelman nimeltä Kustaa Mauri Armfelt ja hänen sydänystävänsä Kustaa III. Seuraavana vuonna tein ensimmäisen Viaporiohjelman. Viapori oli silloin tuntematon nimi. Viaporin saaren linnakkeet olivat saaneet vuonna 1918 nimen Suomenlinna, eikä nimeä Viapori enää käytetty. Näin velvollisuudekseni tuoda Viapori-nimen esille. Puhuin aina Viaporin 1700-luvun historiasta ja Suomen Ruotsin vallan aikaisista vaiheista.”

”En ole käynyt kansakoulua, se oli äidin mielestä mahdotonta. Mutta vuonna 1960 pyrin teatterikouluun, koska ajatuksena oli, että minun pitäisi tulevaisuudessa esitellä Viaporia. Sillä olisi oma merkityksensä.”

”Itse olen tutkinut vain Viaporin historiaa. Me teimme suuren työn Viaporin kanssa, äitini ja minä. Tutkin äidin kanssa vanhoja kirjeitä, jotka onnistuin saamaan kuulijoiltani. Usein esitelmieni jälkeen joku tuli ja kertoi, että hänen esi-isänsä on aikoinaan ollut Viaporissa. Pyysin heiltä kirjeitä, jotka heidän esi-isänsä olivat lähettäneet sukulaisille. Teimme sopimuksen, että jos saan kirjeestä kopion, en koskaan sano mitään negatiivista, mitä kirjeestä on löytynyt. Monta kertaa kirjeitä tuli sadoittain samassa paketissa. Näin me saimme ihmisten arkistoista noin 10 000 kirjettä, jotka oli lähetetty Viaporista Ruotsiin 1700-luvulla: Göteborgiin, Tukholmaan, Malmöhön jne. Äiti kirjoitti puhtaaksi kaikki nämä kirjeet. Sitten ne luettiin ja niistä keskusteltiin. Tämän jälkeen kirjeiden kopiot poltettiin, koska me olimme rehellisiä. Näin minulla on puhtaaksi kirjoitetut kirjeet, jotka otan mukaani Intiaan. Sinne olen vienyt myös 20 kiloa kirjoja joka vuosi. Kun luen näitä ja törmään johonkin asiaan, jonka tiedän ennestään, kirjoitan sen ylös ja sijoitan sitten omaan pinoonsa. Minulla on teemoina Chapman, Tunberg, Johan Gustaf Ehrensvärd, linnoituskaupunki, käsityöläiskaupunki, linnoitus puolustuksen kannalta, isoviha ja pikkuviha. Ja kun olen saanut koottua teemaan liittyvät tiedot yhteen, pystyn kelaamaan niitä: Chapman ei voinut olla täällä kun yksi tieto oli, että hän oli Tukholmassa jne. Vasta kun minulla on kolme kunnon tietoa, uskallan sen sanoa, ja silloinkin vähän varauksella. Pääni on kuin täynnä pieniä laatikoita. Kun tieto tulee, panen sen sinne, sitten tulee toinen, ja kolmas, ja kun liitän ne kaikki yhteen, muodostuu kolmesta tiedosta yksi kuva, minkä voin liittää tarinaan ja kertoa. Tällä tavalla olen analysoinut oman pääni ja kerännyt tietoni Viaporista.”

”Viaporin 1700-luvun historian tutkiminen vei hyvin paljon aikaa. Äitini seurasi 1700-luvun tutkimuksiani ja auttoi niissä varsinkin 70-luvulla, joten en voi sanoa, että olisin tutkinut 1700-luvun täysin yksin. Mytologian olen saanut kokonaan vanhemmiltani.”

Bock on Iorin vuonna 1984 itselleen ottama vanha sukunimi. Bock tarkoittaa pukkia. Se on myös arvonimi, joka tarkoittaa Pukki Lemminkäistä. Lemminkäinen on Väinämöisen mytologiassa siittäjä, mutta Iorilla ei ole tätä siittäjän titteliä. Suvun perinteen mukaan Ior on titteliltään Ers av Raseborg, Raasepurin Seppo Ilmarinen. Iorin sisko Rachel oli Mai av Raseborg, Raasepurin Maija Ilmatar. Nämä tittelit eivät kuuluneet aatelistoon, vaan ne olivat suvun omia. Perheen järjestelmä määräsi, kuka sai tittelin.

Perimätieto saatetaan julkiseksi

”Minulla oli oikeus avata suuni karkauspäivänä 24.2.1984. Aloin silloin kelaamaan Bockin perheen tarinoita, jotka minulle oli välitetty vuosien 1949 ja 1969 välisenä aikana. Aloitin kertomisen Chapora-nimisessä kylässä Goassa, Intiassa. Olin viettänyt siinä kylässä jo monet talvet ystävieni kanssa. Useat heistä hämmästyivät, kun minä kerroin, että meidän perheessämme on yksi alfabet. Se alfabet on avain koko mytologiaan.”

Ior Bock on kertonut perheen saagaa ja mytologiaa vuodesta 1984. Siihen asti suvun vanhoja pakanatarinoita oli kerrottu vain perheen tietyille jäsenille, joiden tehtävänä oli siirtää vanha perimätieto perheen seuraavalle sukupolvelle. Vanhoja tarinoita ei saanut kertoa kenellekään ulkopuoliselle eikä kirjoittaa paperille. Tänä vuonna, 24.2.1996, äännejärjestelmä on ollut 12 vuotta Bockin perheen ulkopuolella.

”Ne olivat minulle normaaleita tarinoita, koska Rhea ja Rachel puhuivat hyvin elävästi ja niin kuin aina oli kerrottu. Mutta niitä tarinoita ei saanut kertoa muille, ei missään tapauksessa. Se oli tietysti selvä, koska pakanaperheet olisi aikoinaan poltettu roviolla: minulle oli hyvin luonnollista, ettei saanut kertoa. Jos joku tuli käymään, tarinat pantiin heti pois. Ne ovat täynnä sperma- ja kyrpäasioita, eikä sellaisia voinut tietenkään puhua muiden kuullen. Tarinoita ei myöskään saanut kirjoittaa, jotta mitään paperia ei löytyisi. Se kuului rehellisyyteen – rehellisyys on hyvin tärkeää, ja minut on kasvatettu rehelliseksi.”

Ior Bockin tehtävä on ollut kertoa perheen perimätietoa julkisesti. Hän on jopa paljastanut tiedot, joiden avulla voitaisiin avata suomalaisia pakana-ajalta peräisin olevia esihistoriallisia kätköjä. Kätketyt esineet ovat perheen tietojen mukaan suomalaisen kulttuurihistorian ainutlaatuisia aarteita.

”Snappertunassa on vanha uhrilehto. Perheessä on ollut suuri salaisuus, että lehtoon on haudattu vanha kultainen pukkipatsas ja samalla myös muita pakana-ajan esineitä. Uhrilehto lahjoitettiin kirkolle 1930-luvulla, ja myöhemmin se on rauhoitettu.”

Perimätiedon esittäminen julkisesti on ollut paljon oletettua vaikeampaa: vanhat pakanatarinat ovat herättäneet suurta hämmennystä ja vastareaktioita. Näin Ior Bock on kohdannut odottamattomia vaikeuksia tehtävänsä täyttämisessä.

”Bockin perheellä on ollut tarkoitus luoda tarinoita, joiden avulla ihmiset ovat tulleet hyviksi ihmisiksi, goda mänskior, on vielä sanottu näin. Se on ollut tarinoiden alkuperäinen tarkoitus. Meidän tarinamme ovat olleet täysin positiivisia. Ja vaikka on sanottu /va:n da:ler/, se on ollut ihan eri asia kuin vandalismi, ilmiö, joka on tullut paljon myöhemmin.”

”Tarinat luotiin Vinössä ja niitä kerrottiin rasteissa. Rastit olivat informaatiokeskuksia laaksoissa, jonne ihmiset tulivat suurten juhlien aikaan. Näitä tarinoita ihmiset veivät edelleen eteenpäin ja kertoivat tuvissa, mutta Ukon perheen perinnettä on aina välitetty vain perheen jäsenille eikä sitä koskaan kerrottu ulkopuolisille. Kaikki tarinat, joita kerrottiin rasteissa, oli rakennettu Ukon perinteen pohjalta. Ne olivat naisten luomia tarinoita, mutta miehet esittivät ne. Näin on tarinan alkuperästä kerrottu Bockin perheessä.”

”Saagoja on paljon, ja ne sisältävät Udenin ajan filosofiaa. William Shakespeare tiesi Udenin filosofiasta. Hänelläkin oli Udenin rengas korvassa. Hän kirjoitti Kesäyön unelman. Kaikki vanhat pohjoiset saagat, kuten Prinsessa Ruusunen ja Lumikki ja seitsemän kääpiötä, ovat lähtöisin Raasepurista. Rinnakkaisuuksia on myös Tolkienin kirjassa Taru sormusten herrasta. Näitä kirjoja en saanut lukea, koska perheen tarinoiden piti säilyä niinkuin ne oli kerrottu. Tarinat olivat aina sanojen sisällä – /Ra: ro:sar och ri:sar/, /O:denma:/, jne. – siksi voin kertoa 20 vuoden kuluttua samat tarinat sen pohjalta, mitä minulle on kotona kerrottu.”

Jatka lukemista korkeatasoisesta painotuotteesta ja varmista samalla oma kappaleesi arvokkaasta ensipainoksesta.   Tilaa Bockin perheen saaga postilähetyksenä kotiisi.

Iorille lankesi siis aivan uusi tehtävä perheen historiassa: Vuonna 1248 oli Birger jaarlille luvattu lyömällä kättä päälle, että tästä mytologiasta ei puhuta perheen ulkopuolisille ennen vuotta 1984 – silloin tuli kuluneeksi täsmälleen 10 000 vuotta suvussa kulkeneen ajanlaskun mukaan jääkauden päättymisestä. Ior tiesi, että kun hän sinä vuonna palaisi Intiasta Suomeen, hänen äitinsä olisi kuollut, sillä tämä oli aina tiennyt kuolevansa vuonna 1984.

”Oli sanottu jo paljon aikaisemmin, että vuonna 1984 voi alkaa kertoa näitä tarinoita ihmisille. On olemassa tarina, että joskus aaserit ja vaanerit tulevat yhteen ja heistä tulee tasaveroiset ystävät. Siskoni Rachel kuoli 17.2.1976, ja äitini Rhea kuoli 6.4.1984. Olen perheeni viimeinen, ja nyt koko tämä heidän järjestelmänsä on päättymässä.”

Kun Ior palasi Suomeen kevään lopulla, hänen äitinsä ruumis oli poltettu krematoriossa, mutta hautajaiset Snappertunan perhehautaan järjestettiin vasta keskikesällä, kesäkuussa.

”Äidin hautapaikka oli Boxströmin perhehaudassa Snappertunan kirkon vieressä vanhalla Tuna-kukkulalla. Siellä on yhä neljä lehtikuusta. Niiden keskellä on kasvanut perheen vanha saarnipuu, askträdet Yggdrasil. Oli päätetty, että kun äidin tuhka viedään Snappertunaan, samanaikaisesti siirretään äidin siskon, veljen, isän ja äidin tuhkat Boxströmien tilapäisestä Helsingin perhehaudasta Snappertunaan.”

”Äiti oli antanut ohjeen, että minun piti ottaa yhteyttä Uudenmaan lääninhallitukseen, koska suvun vanha uhrilehto oli 1930-luvulla lahjoitettu kirkolle, ja siitä oli sittemmin tehty luonnonsuojelualue. Minun piti pyytää lupa polttaa viisi tulta tässä perheen vanhassa uhrilehdossa hautajaisyönä kello 12. Hautajaisten piti tapahtua kello 12 päivällä.”

”Kun hautajaisilmoitus jouduttiin laittamaan Helsingin Sanomiin, se herätti suurta huomiota. Pappi, joka oli halunnut lausua lehdossa muutaman sanan vainajien muistoksi tulien palaessa, pyysi, ettei tulia poltettaisi ollenkaan. Niiden piti olla vain pieniä tulia, mutta kun pappi näin pyysi, tulia ei poltettu. Muuten hautajaiset menivät ihan niinkuin oli suunniteltu, ja äidin toivomus täyttyi.”

”Hautajaisvieraita oli pyydetty pukeutumaan valkeisiin vaatteisiin, ljusa kläder, tai kansallispukuihin. Äidin uurna oli valkoisen liinan päällä lattialla. Uurnan vieressä oli seppele freesioista /fre:s ior/ ja liljoista /lill ior/. Näiden kukkien nimissä on ior-pääte, joka liittyy ihmisten syntymään ja kuolemaan; me synnymme ihmisiksi, mänskior, ja meille tulee sielut, fylgior. Ihmisen kuoltua fylgia menee Valhallaan. Valkyrior /va:l ky:r ior/ tarkoittaa, että naiset valikoivat itselleen kyyn, ja niin he jatkoivat sielun kiertoa. Uurnan ja seppeleen ympärillä oli 24 kynttylän sydämen valo, joka muodosti Udenin renkaan.”

Hautajaisten jälkeen Ior Bock otti yhteyttä sekä suomen- että ruotsinkieliseen kansanrunousarkistoon tallentaakseen näytteitä perheensä perimätiedosta. Uudenmaalla puhutun alkuperäiskielen nimi on ruut, mutta sitä kutsutaan nykyään suomenruotsiksi. Asiassa vallitsee sekaannus siksi, että yleisen käsityksen mukaan Uudenmaan saariston ”ruotsinkieliset” asukkaat ovat Ruotsista 1200-luvulta lähtien muuttaneita siirtolaisia. Asia on Bockin perimätiedon mukaan päinvastoin: ruotsalaiset ovat tulleet Suomesta. He ovat muuttaneet Suomesta Gotlannin kautta Ruotsiin jääkauden päättymisen jälkeen. Suomen kielessä ruotsalaisten kielen nimi on ruotsinkieli, koska ruot on sama kuin ruut ja sing tarkoittaa laulamista; Ruotsissa lauletaan ruut-kieltä, kun taas Uudenmaan saaristossa puhutaan puhtaasti äännettyä ruut-kieltä.

”Aakkoston äännejärjestelmän eli alfabeten assosiaatiot ovat ruut-kielen assosiaatioita. Sen tähden alfabet on aina esitettävä puhtailla ruut-kielen äänteillä. Sama alfabet on kaikkien Uudenmaassa syntyneiden äidinkielessä. Tätä on tietysti aluksi vaikea ymmärtää, ja kestää aikansa ennenkuin aakkoston äännejärjestelmään voi syventyä. Mutta assosiaatiot ovat vedenpitävät: ne ovat säilyneet sellaisina kuin ne ovat aina olleet. Jokainen voi oppia ne ja käyttää niitä.”

Bockin perheen perimätieto perustuu täysin puheääneen, ruut-kielen äänteisiin. Ruut-kieli on mytologian mukaan luonnollisen ihmisäänen kieli, jota puhutaan edelleen Etelä-Suomessa Uudellamaalla. Sen äännejärjestelmä rakentuu 29 äänteestä, joilla jokaisella on oma merkityksensä ja assosiaationsa. Tarinan kertoo kieli, sen äänteet kuljettavat merkitykset.

”Äännejärjestelmän analysointi kesti 20 vuotta – kaksi tuntia päivässä. Nyt kun se on ohi, ja Rhea ja Rachel ovat kuolleet, ymmärrän, että olen menettänyt jotain: en voi enää kysellä. Voin tietysti kelata asiat itse, koska äännejärjestelmä on aivoissani täydellinen. Oli kuitenkin suuri menetys, että jäin viimeiseksi Bockiksi, jolla on tämä äännejärjestelmä. Mutta äännejärjestelmän voi jokainen saada, koska se liittyy luontoon.”

Ior Bock teki haastattelunauhat arkistoja varten, jotta myöhemmin voitaisiin verrata vanhoja sukutraditioita ja saada mahdollisimman laaja kuva historiastamme; millaisena vanhat tarinat ovat säilyneet ihmisten muistissa, kun niitä on siirretty sukupolvelta toiselle. Jos kysytään isoisältä, millaista oli hänen isoisänsä aikaan, voidaan tehdä melkoinen hyppy ajassa taaksepäin. Mutta tällainen tapa siirtää perimätietoa on nyt katoamassa kaikkien modernien ja sähköisten tiedonvälitysmuotojen vuoksi. Ennen vanhaan isoisät ja isoäidit olivat tärkeitä hahmoja perheessä, sillä he olivat perheen kantaisä ja kantaäiti.

”Isoisä ja isoäiti ovat isän vanhemmat. Äidin vanhemmat ovat vaari ja mummo. Mutta tämäkin näyttää olevan vähän epäselvää, kun koulussa ei sitä opeteta.”

”Ollessani kerran Tammisaaren kirkon puistossa tapasin vanhoja miehiä, jotka kertoivat, että hekin tietävät aika paljon näistä asioista, vaikka eivät sanokaan mitään. Siitä minulle tuli ajatus, että vielä elää vanhoja ihmisiä, jotka voisivat kokoontua yhteen ja keskustella joskus lähitulevaisuudessa siitä, mitä tietoja kunkin suvussa on säilytetty.”

Bockin perinteessä yhdistyy kolme kieltä. Kielet ovat ruut, vaan ja englanti. Näillä kielillä on perimätiedon mukaan sama alkuperä. Ruut ja vaan ovat ikivanhoja kieliä. Ruut-kieltä vastaa nykyinen uudenmaan kieli ja vaan-kieltä suomen kieli. Ne ovat tarinan mukaan säilyttäneet kaikista maailman kielistä parhaiten alkumuotonsa: sen muodon, johon ne oli alunperin suunniteltu. Mutta esimerkiksi saksan kieli on muuttunut paljon, eikä sen äänneassosiaatioihin voi luottaa samalla tavalla kuin näissä kolmessa kielessä.

”Ruut-kielestä muodostui vaanereitten kieli. Vaanereitten kieli on valtavan laaja verrattuna ruut-kieleen. Ruut-kielellä voi ilmaista itseään, mutta vaanereitten kielellä ilmaisumahdollisuudet ovat paljon laajemmat, koska se on rakenteeltaan hyvin pitkä verrattuna lyhyeen ruut-kieleen. Rhea ja Rachel hallitsivat molemmat kielet, mutta jokapäiväisessä keskustelussa käytettiin ruut-kieltä ja sen avulla analysoitiin vaanereitten kieltä.”

Ruut- ja vaan-kielillä on muutamia äänteellisiä eroja.

”Uden kirjoitetaan vaanereitten kielessä hevosenkengällä ja aasereitten kielessä renkaalla. Mutta siinä ei ole kahta ”u”-kirjainta niinkuin nykykielen nimessä Uudenmaa, vaan vanhan vaan-kielen mukaan Uden kirjoitettaisiin hevosenkengällä U ja den, tai ruut-kielen mukaan renkaalla O ja den. Saagan mukaan oli maa nimeltä Udenin maa, Udenma. Se oli myös Nylandia, mistä tuli nimi Uusimaa. Mutta Udenma oli alkuperäinen nimi”

Vaan-kielessä on ruut-kielen /å/-äänteestä tullut ”o”-kirjain, /o/-äänteestä on tullut ”u”-kirjain, ja /u/-äänne (u:n ja y:n välivokaali) on kokonaan hävinnyt. Niinpä ruut-kielen nimi kirjoitetaan ruut-kielellä rot. Englannin kielessä äänteet ovat vielä enemmän muuttuneet: esimerkiksi ”a” on äänteellisesti [ei], ”e” on [i:] ja ”i” on [ai].

Saagan mytologia kertoo paratiisiajasta, pitkästä alkuajanjaksosta, jonka aikana ihminen syntyi maailmaan ja loi maailmanlaajuisen kulttuurin, jonka keskus oli planeetan huipulla pohjoisnavalla, Uudenin maassa, ikuisen auringonpaisteen maassa. Saagan mukaan paratiisiaika päättyi ensimmäiseen ragnarökiin, aasereitten tuhoon, josta sai alkunsa atlantisaika. Atlantisaikana syntyivät eri rodut, kielet ja kulttuurit. Atlantisaika oli miljoonia vuosia kestänyt jääkausi, joka päättyi toiseen ragnarökiin hävittäen Uudenin maan. Kaksi ensimmäistä aasereitten tuhoa syntyivät luonnon voimasta, mutta kolmas ragnarök tapahtui ihmisen toimesta 24.7.1050. Silloin Uudenin maan uudelleen rakennettu kulttuuri tuhottiin eurooppalaisella sotavoimalla.

”On tarinoita ajalta ennen jääkautta, jääkaudelta ja jääkauden jälkeiseltä ajalta. Näin ne on jaettavissa kolmeen ryhmään. Jaksot erottaa toisistaan tapahtuma nimeltä ragnarök. Ensimmäinen ragnarök aloitti jääkauden, toinen ragnarök päätti jääkauden, kolmas ragnarök tapahtui, kun kirkko tuli vuonna 1050 ja tuhosi Uudenmaan. Silloin kirkko toi ristin, ristiretket ja ristiriidat.”

”Paratiisiaikana täällä oli Uudenin kaupunki, Odens stad. Viapori oli meidän tarinoissamme Paratiisisaaret, Aurinkosaaret. Se oli myös erityinen siittämispaikka. Jääkauden jälkeen täällä oli Hel, Hels stad. Kaikki tämä tuhoutui vuonna 1050. 500 vuotta myöhemmin, vuonna 1550, täällä hallitsi mies nimeltä Kustaa Vaasa. Hän perusti kaupungin nimeltä /hel sing fors/ tai /hel sin ki:/, the key to the Hell, kuten äitini joskus sanoi.”

Jatka lukemista korkeatasoisesta painotuotteesta ja varmista samalla oma kappaleesi arvokkaasta ensipainoksesta.   Tilaa Bockin perheen saaga postilähetyksenä kotiisi.

”Tukholman Suurkirkossa allekirjoitettiin 16.7.1750 paperi, jonka mukaan Helsingin seitsemästä saaresta tehdään Sveaborg. Siis 700 vuotta myöhemmin, 16.7 tehtiin Sveariketissä meidän vanhat pyhät saaremme Sveaborgiksi. Siksi äitini kiinnostui selvittämään, mitä Viaporissa on tapahtunut, kun se oli hänelle Odensö ja Odensborg. Odensborg ja Raseborg olivat vanhoja sukulinnoja, mutta en halua omistaa niitä, en millään muotoa. Itse olen vain Viaporissa työssä kertoakseni, mitä Sveariketin väki on siellä tehnyt: miten Ehrensvärd toi suomalaisille punaisen tuvan ja perunamaan, haarukat, ikkunalasit, ryijyn ja sängyn; eli miten savupirtistä tuli punainen mökki. Tämän olen halunnut kertoa suomalaisille tänä modernina aikana.”

”Mutta nämä vanhat pakanatarinat ovat ihan eri tarinoita kuin Sveariketin Viaporin tarinat. Pakanatarinat ovat Bockin perheen historiaa: ne eivät ole satuja, ne ovat saagoja.”

Bockin perheen saaga kertoo pakana-ajasta, ajasta ennen maailmanuskontoja. Saagan mukaan historiassa on ollut kolme uskontoa: juutalainen uskonto, kristinusko ja islam, jotka kaikki perustuvat yhteen ns. Toora-kirjaan. Uskonnot ja uskomusjärjestelmät ovat pohjimmiltaan informaatiojärjestelmiä. Vanhimmat informaatiojärjestelmät eivät ole uskontoja, ne ovat mytologioita. Mytologioissa ei kerrota jumalista vaan voimista ja idoleista.

”En ole koskaan lukenut Raamattua, enkä hinduismia tai buddhismia käsitteleviä kirjoja. Intiassa olen kyllä kysellyt ihmisiltä heidän mytologioistaan, koska Bockin perheen tarinoiden pohjalta tiesin, että han Odens man, Hanuman, on vienyt Uudenin filosofian sinne. Huomasin, että tarut ovat hyvin paljon samoja. Tiedän munkki Snorre Sturlasonin joskus kirjoittaneen Sveariketin tarinat, joissa Ra on kokonaan jätetty pois. Siitä on tullut Edda, mutta Eddaa en ole lukenut. Ymmärrän hyvin, että äitini kielsi minua lukemasta sitä ja Kalevalaa, jotta tarinamme säilyisivät alkuperäisinä, eivätkä kirjat sekottaisi alkuperäisiä juuria.”

”Kalevala on runokokoelma. Elias Lönnrot on ollut arvokas ihminen Suomen kansan mytologian kannalta, sillä hän uhrasi paljon aikaa 1800-luvun alkupuolella haastatellakseen vanhoja ihmisiä ja kirjoittaakseen muistiin heidän laulunsa. Niissä lauluissa mainittiin Väinämöinen, Ukko, Akka, Lemminkäinen, Seppo, Sampo ja Aino. Lönnrot teki lauluista runokokoelman, jolle hän antoi nimen Kalevala. Jos Kalevalaa ei olisi painettu, Väinämöisen nimi olisi vain arkistossa. Tästä syystä Kalevalaa on aina pidettävä arvossa.”

”Tämä ei ole uskonto, vaikka puhutaan Udenin uskosta. Vaikka ihmiset ovat sanoneet, että oli olemassa jotain jumalaperheitä, meillä on aina sanottu, että meidän esi-isämme ovat olleet vaan hyviä ihmisiä, ”goda mänskior”. Jumala on käsite, joka tuli vasta Raamatun mukana. Vuoden 1250 jälkeen me olemme kaikki kuuluneet kirkkoon ja olleet jopa hyvin kirkollisia. Me emme näillä pakanatarinoilla halua millään tavalla loukata kirkkoa. Nämä ovat vaan Bockin perheen vanhoja tarinoita.”

”Sanotaan, että annat renkaan eteenpäin. Kun tämän renkaan ymmärtää, sen avulla voi ajatella asioita. Voi laittaa myös sanoja renkaaseen, i ringen. Jos sana menee renkaaseen ilman rusahdusta, se voi olla vanha sana. Mutta jos sana kirskahtaa kesken kaiken, se on väärin konstruoitu. Esimerkiksi sana rabi. Se ei ole rabbi, koska /rabbi/ i ringen ei mene renkaaseen, vaan se pitää lausua /ra:bi/ i ringen.”

”Ennen oli erilaisia järjestelmiä, joilla sanoja rakennettiin äänteistä. Kaikki tarinat kerrottiin äänteiden avulla. Oli runoja ja runoilijoita, runkarlar gjorde runor, ja riimukirjoitus, runskrift. Runkolinjat on ajateltu äänteiden sisälle. Tämä metodi on ollut vanhoissa Bockin perheen tarinoissa, ja sen avulla päätiedot on pystytty säilyttämään. Varsinkin kun tarinoita ei voinut koskaan kirjoittaa, ne täytyi pitää muistissa. Jos kirjoittaa, silloin voi myös hyvin unohtaa.”

Tähän päättyy kirjan sähköisessä muodossa luettava osuus.

Siirry kirjan tilaussivulle ...