Ior Bock palasi temppelityömaalle: ”Enää kaksi metriä totuuteen”

Suomen suurin muuttolintu, Suomenlinnan opas Ior Bock, palasi Intiasta ja toi kesän tullessaan. Ior on korvarengastaan myöten veloissa, mutta lupaa maksaa takaisin joka pennin, kun Lemminkäisen temppelin avajaisia päästään viimeinkin juhlimaan. Historiallinen päivä koittaa Iorin mukaan 24. heinäkuuta.

Ior Bock astui julkisuuteen neljätoistavuotiaana. Ruotsalainen teatteri esitti Shakespearen näytelmää ”Kuten haluatte” ja Ior kuninkaan paashipoikaa.

Seitsemän laitosteatteria kierrettyään Ior päätyi Suomenlinnan oppaaksi ja temppelinkaivajaksi.[1]

Lemminkäisen temppelin kaivaukset Sipoon Gumbostrandissa ovat herattäneet laajaa huomiota. Suomessa suurin julkisuus tuli siitä, että Ior kansainvälisine ystäväpiireineen etsi maailman syntyä myös polttamalla hasista.

Kansainvälisesti ”Bock Saga” ja temppelin etsintä on kelpuutettu seminaareihin ja laajalevikkisiin lehtiin. Artikkeleissa Ior on milloin arkeologi milloin miljonääri.

Totuus on, että Iorilla tosiaan on miljoonia markkoja, velkaa nimittäin.

Viime kesänä Ior laski velkojensa saldoksi noin kaksi miljoonaa. Nyt velka on kasvanut korkojen verran.

Kuten viime kesänä, Ior saa vähäiset ruokatarpeensa ystäviltään. Kaikki kolme puhelinlinjaa ovat vielä suljettuina, mutta Ior aikoo lainata jostain rahaa maksaakseen puhelinlaskunsa.

– Puhelin on tärkeä että ihmiset voivat soittaa Iorille ja tilata Viaporin historiallisen ohjelman, Ior selittää.

Syntymäpäivä työn merkeissä

Viime syksynä Iorin ystävät keräsivät kolehdin, jotta mies pääsisi talveksi Intiaan ja osallistumaan omaan 50-vuotispäiväjuhlaansa.

Sana perinteisestä yöjuhlasta oli kiertänyt ja paikalle saapui bussilasteittain turisteja. Paikalliset poliisit vaativat juhlan järjestäjiltä lahjuksia, ennen kuin antaisivat luvan soittaa musiikkia juhlapaikalla. Kun rahaa ei löytynyt, juhla kiellettiin.

Ior täytti viisikymmentä kaikessa hiljaisuudessa, 1700-luvun Viaporin historiaa kerraten. Tänä kesänä Ior esittää Suomenlinnan oppaana 25. ohjelmansa. Juhlavuoden teemana on Kustaa III.

Viime kesä oli Iorille työn kannalta katastrofi. Asiakkaat luulivat, että Ior istui vankilassa, vaikka Ior istui kotona ja odotti tilauksia.

– Välillä on tullut pieniä vastoinkäymisiä. Kun olin jäänyt free lanceriksi, aikaisempi työnantajani Ehrensvärd-seura halusi kaksi prosenttia tuloistani. En suostunut, koska sellaisesta ei oltu sovittu.

– Siitä seurasi, että minun väitettiin syöneen huumeita ja joutuneen mielisairaalaan.

Temppelin avajaiset

Iorin voi toki vieläkin leimata hulluksi. Mies kulkee vuositolkulla samoissa vaatteissa, ei välitä rahasta, hoitaa kuntoaan ”menemällä solmuun”, ja – mikä pahinta – on huomattavan onnellinen.

Iorin historiallinen ohjelma sisältää niin herkullisia yksityiskohtia 1700-luvun viaporilaisten arkielämästä, että viralliset oppaat väittävät tietoja keksityiksi.[2]

Ja sitten mies vielä kaivaa esiin muinaista temppeliä, ja uskoo sen löytämisellä paitsi selittävänsä maailman synnyn vielä maksamaan miljoonavelkansakin.

Kuten joka kesä, Ior lupaa jälleen temppelin avajaisia heinäkuuksi:
– Olemme enää kahden metrin päässä totuudesta.

Kesän tärkein rooli or kuitenkin rakkaan Suomenlinnan esitteleminen. Iorin voi tilata oppaakseen kuka vain, ohjelma sujuu sujuvasti suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Hinnan määrää asiakas.

Kunnes Ior saa puhelinlaskunsa maksettua, yhteyden saa lähettämällä soittopyynnön osoitteeseen Ior Bock, Suomenlinna, 00190 Helsinki.[3]

HANNA ISOSAARI

  1. Ior Bock (Svedlin) tuli Suomenlinnaan oppaaksi 1968. Temppelin kaivaukset alkoivat vasta vuonna 1987.
  2. Ior Bock on tutkinut Viaporin (Suomenlinnan) 1700-luvun historiaa päätoimisesti vuodesta 1968. Hänellä on aiheesta laaja kirjasto sisältäen mm. päiväkirjoja ja merkittävän kirjekokoelman, joista hän ammentaa 1700-luvun elämään liittyviä tietoja. Harvalla oppaalla on käytössään tällaista tietovarastoa, mikä on omiaan herättämään myös kateutta. Ior Bock on lisäksi pitänyt tiukasti erillään perheensä myyttiset tarinat ja Viaporin opastyönsä.
  3. [Päivitys 1999-01-01]Ior Bock on lopettanut oppaan työnsä Suomenlinnassa. Tämä osoite ei ole enää voimassa.