Lemminkäisen temppelin avaajat eivät väsy: ”Tiedämme, että se on siellä”
Sipoon Gumbostrandissa on Ior Bockin lapsuudenkoti, jota hän kutsuu Akanpesäksi. Bockin sukutarinan mukaan Akanpesän läheisyydessa on ikivanha Lemminkäisen temppeli. Tuhat vuotta temppeli on ollut suljettuna, mutta nyt sen saa avata. Iorilla on siihen oikeus, hän on viimeinen Bock. Viimeinen pukki.
Viisikymmentämiljoonaa kymmenentuhatta ja viisi vuotta sitten maapallo ei ollut kallellaan vaan suorassa. Maa kiersi auringon ympäri kuin nykyäänkin, mutta pohjoisnavalla oli lämmintä, koska maapallo ei ollut kallellaan vaan suorassa. Pohjoisnapa oli siellä missä nykyään on Suomi. Pohjoisnavalla oli paratiisi, mutta sen nimi ei ollut paratiisi vaan Hell. Mutta sitten maapallo kallistui, tuli jääkausi ja paratiisi muuttui jäämassojen ympäröimäksi pakastamoksi.
Niin alkaa Bockin suvun tarun jälkimmäinen osa. Itse tarinan alku ulottuu elämän syntyyn asti.
Tarina kuljettaa päähenkilöitään ympäri Pohjois-Eurooppaa, kunnes lopulta he saapuvat takaisin sinne, missä Paratiisi ennen oli. Uudellemaalle, Odenin maalle.
Vanha Lemminkäisen temppeli otetaan taas käyttöön, suljetaan uuden jääkauden ajaksi, avataan taas, ja suljetaan 987 jkr, kun kristinusko tekee tuloaan Ruslandiin, josta myöhemmin tulee Venäjä.
Samalla tehdään päätös, että se Bock, joka on hengissä tuhannen vuoden kuluttua, saa avata temppelin uudelleen. 1987 ainoa hengissa oleva Bock on Ior. Viimeinen pukki.
Tuhat vuotta temppelin sulkemisen jälkeen alkoivat kaivuutyöt.
– Ihmiset pitivät meitä ihan hulluina, nauraa hollantilainen Michel Merle, joka on ollut mukana temppelin avaamisessa alusta lähtien.
Ensimmäisenä vuotena päästiin työssä vasta alulle, mutta Ior ystävineen ei lannistunut. Työt jatkuivat kesällä 1988, ja tänä kesänä piti olla suurten avajaisten aika. Rahat loppuivat ennen kuin työ, ja koko operaatio oli kaatua maallisiin asioihin. Sitten Lemminkäinen Oy:n toimitusjohtaja Heikki Pentti kuuli sagan, ja päätti ryhtyä avustamaan kaivauksia. Tulevaisuus näyttää nyt turvatulta.
– Meidän täytyy kaivaa tiemme täältä temppelin suulta pyöreään huoneeseen, jonne voi olla viisi tai 25 metriä matkaa. Tie on tukittu vain sinne asti, Michel vakuuttaa.
Pyoreä huone on täynnä vettä, eli se toimii eräänlaisena vesilukkona. Kun vesi pumpataan ulos, paljastuu huoneen seinältä metalliovi, joka johtaa 60–70 metriä pitkään käytävään. Käytävä johtaa itse temppeliin, joka on kupolikattoinen suuri huone, jossa on varastoituna huomattava määrä ikivanhaa taidetta.
Näin kertoo tarina, ja näin uskovat temppelin avaajat. Tai eivät oikeastaan usko.
Kyse ei ole uskomisesta vaan tarinan ymmärtämisestä. Se, joka ymmärtää tarinan, tietää, että temppeli on siellä, vakuuttaa Jim Chesnar, amerikkalainen maailmankansalainen ja mytologiafriikki. Hän on ollut mukana kaivuutyössa alusta lähtien.
”Kaikki täsmää”
Bockin suvun sagan salaisuus piilee 29 äänteen järjestelmässä. Äänteiden avulla tarina muuttuu tosikertomukseksi, temppelinavaajien kansainvälinen ryhmä tietää.
Sanojensa vakuudeksi he esittelevät työnsä tuloksia. Käytävää on nyt avattu vajaat kymmenen metriä. Pimeän, noin 2,5 metriä korkean ja 3 metriä leveän käytävän seinät, katto ja lattia ovat jykevää peruskalliota. Lattialla on vuolukiven palasia, jotka Michelin ja Jimin mukaan ovat osa sitä massaa, jolla käytävä on täytetty.
– Me olemme käyttäneet räjähdysainetta käytävän avaamiseen, mutta peruskalliota me emme pamauttele. Me vain räjäytämme täytteen irti.
Käytävän katto ja lattiat ovat kuluneen sileitä. Näyttää siltä, että Akanpesän väki on todella avaamassa vanhaa tunnelia. Katosta löytyy yksi rosoinen kuoppa, joka vaikuttaa ihmiskäden tekemältä. Michelin mukaan se syntyi vahingossa. Räjähdyspanos sijoitettiin väärään paikkaan.
– Kaikki, mihin tähän mennessä olemme törmänneet vastaa täysin tarinan kertomia tietoja Michel julistaa iloisena.
– Suuaukon edessä oli kolme isoa kiviliuskaa, tuossa vieressä on valtava siirtolohkare, Michel näyttää kädellään.
– Sen alla on pidetty tulta, katsokaa, jäljet näkyvät vielä.
Kiven alapuolella on mustunut kohta, joka näyttää aivan siltä kuin siinä olisi pidetty nuotiota. Vaikka tulipaikka olikin parimetrisen moreenikerroksen alla vielä keväällä 1986, vain tarinan kokonaan ymmärtävät voivat olla täysin varmoja siitä, että mustat jäljet ovat peräisin tuhannen vuoden takaisista nuotioista.
Uteliaita piisaa
Ior itse ei enää osallistu temppelin esittämiseen ja tarinan kertomiseen yhtä aktiivisesti kuin Jim ja Michel.
– Hän on kertonut tarinaa jo viisi vuotta meille. Ei kai hänen kannata toimia nauhurina, kun mekin voimme tarinaa kertoa.
Mieluusti Ior kuitenkin vastailee niihin kysymyksiin, jota saga ja temppeli tuovat uteliaiden mieleen. Uteliaita on tänä kesänä riittänyt.
– Paikalliset ihmiset ovat käyneet paljon täällä katsomassa, ja ohikulkijat pysähtelevät.
Ohikulkijoita riittää kauempaakin. Kun Ior palaa kaupungista takaisin Akanpesälle, hän löytää mökiltään kaksi uutta temppelistä innostunutta. Saksalaisnuorukaiset olivat kuulleet Gumbon kaivauksista, ja päättivät tulla vilkaisemaan.
– Meillä on käynyt paljon ihmisiä ulkomailta tänä kesänä, Ior kertoo tervehtiessään uusia tulokkaita.
– He tulevat, viipyvät viikon tai kaksi, ja lähtevät taas.
Mutta ydinryhmä pysyy tiukasti Akanpesällä. Kunnes temppeli on avattu.