Helsinki-lehti 4.7.1985

Helsingin kesän ihmettelynaiheita: Ior, kauneuspilkku Suomenlinnassa?

– Kun elää kaiken aikaa 1700-luvussa, muuttuu itsekin 1700-luvun ihmiseksi, sanoo Ior lievästi virnistäen. Eikä tämä ole kaukana totuudesta.

Hän on omistanut viimeiset parikymmentä vuotta, puolet elämästään, Suomenlinnalle, Viaporille, kuten hän 1700-luvun kielellä sanoo.

Nämä seitsemän saarta, kuten hän myös Suomenlinnaa haluaa nimittää, ovat Ior Svedlinin suuri rakkaus ja ehtymättömän mielenkiinnon kohde.

– Ilman tätä rakkautta minä en olisi se, mikä olen, sanoo Ior, opas.

– Kun taiteilijakin rakastaa taidettaan, vaikkapa musiikkiaan, hän haluaa antaa sitä yleisölle ja onnistuu siinä. Niin minäkin. Jos sensijaan tyrkyttäisi vaikkapa itseään, se ei olisi tässä mielessä minkään arvoista, selvittää Ior tulisten silmiensä palolla eriskummallisessa töölöläisessä asunnossaan, joka on täynnä hänen esi-isiensä perintökaluja, maalauksia ja 1700-lukua käsitteleviä kirjoja.

Kiertokoululainen löisi professorin

Ior Svedlin, joka korostaa olevansa suomalainen, saaristolainen sisämaalaisten vastapainoksi, voisi Viaporin tiedoillaan ehkä helposti tehdä yliopistollisen väitöskirjan tästä sireenien saaresta ja jättää professorit toiseksi.

Voisi, jos osaisi kunnolla kirjoittaa, mutta sitä kun hän ei taida. Ior Svedlin kun ei ole käynyt minkäänlaista koulua, ei edes kansakoulua.

Saaristolaissuvun perinteellisen tavan mukaan 7-vuotiasta poikaa koulutettiin kotona 20 vuotta, 27 vuotiaaksi saakka. Sen tekivät Iorin Strömsön saarella hänen äitinsä Ra Ra Rhea ja hänen tätinsä Ra Ra Rakel.

– Kirjoittamisen ja laskemisen opettaminen minun kohdallani epäonnistui, arvioi Ior.

Hän kuitenkin kunnioittaa saaristolaisten vanhaa tapaa, jonka mukaan jokaisen sukupolven oli vietävä tietoa eteenpäin seuraavalle polvelle.

Jos ei kirjoittaminen, niin puhuminen käy Snappertunan Strömsön saaren syntymäkirjoihin viedyltä Ior Bock-Svedliniltä sitäkin sukkelammin.

Saariensa neitseellisyyttä ei Iorilta ole pystynyt viemään mikään. Ei edes pommittaminen tai vieraalle vallalle luovuttaminen. Oman reviirinsä lokeroisimmat historian salaisuudet hän kertoo vierasryhmille yhtä hyvin suomeksi, ruotsiksi kuin englanniksikin.

Ranskaa tai muita kieliä hän ei sano työssään kokeilevansa. Kenties vaikka kävisivät?

Mitä Ior tekee Länsi-Intiassa

Kun viimeisessä auringonsäteessä ei enää ole lämpöä, Ior lähtee raskaine laukkuineen Intiaan. On lähtenyt jo toistakymmentä vuotta, vuodesta 1974 saakka. Hänen laukuissaan on lentokonerahdin sallimat 20 kg kirjoja.

Suomenlinnaa eli Viaporia käsittelevää kirjallisuutta Intian valtameressä, Goa-nimisessä kylässä, jonka tarkempaa osoitetta hän ei halua antaa, Ior valmistelee tästä aineistosta uuden esitelmän.

– Ajatukset lokeroituvat parhaiten joka seitsemännen valtameren aallon kohdalla ja kun kolme tai neljä lokeroa osuu kohdalleen yhteen suurempaan, silloin voi asiaa alkaa pitää totena, kuvaa Ior tieteen menetelmäänsä.

Puolentoista tunnin esitelmiä hänellä tulee valmiiksi noin yksi kesää kohti. 16 vuotta hän teki työtä Ehrensvärd-seuralle, kunnes nyt on ollut kaksi vuotta yksityisyrittäjänä. Oma puhelin ottaa vastaan ryhmien tilauksia.

Sen 20 kiloa kirjallisuutta hän jättää Intiaan Goa-kylään, joka onkin melkoinen boheemien kokoontumispaikka. Erilaisia taiteenalojen edustajia, jotka haluavat välttää julkisuutta puoleksi vuodeksi.

On sinne aika paljon Viapori-kirjoja näinä vuosina jäänyt, laskeskelee niiden sisällön meressä opetellut Ior.

– Tuonne Länsi-Intian kylään osaisin mennä paremmin kuin Rovaniemelle. Tiedän, milloin lentokone lähtee, milloin laiva Bangkokista ja niin pois päin.

Ensirakastaja vie päähuomion

Pari vuotta sitten puhuttiin pienestä skismasta Ehrensvärd-seuran ja Iorin välillä. Suomenlinnan ensirakastaja vei tietysti päähuomion ja tästä voitiin olla erikin mieltä.

Ior itse sanoo nyt käytävän vain sivistynyttä kilpailua.

– Ehrensvärd-seuran tytöt ovat oikein nättejä ja mukavia ja vetävät asiallisia kierroksia. Minä taas pidän esitelmiä.

– Minä en ole rannassa laivoja vastassa, kuten nämä tytöt, mutta minua saa tilata puhelimella. Ja jos sataa, minä tulen silloinkin, mutta tilaajien ei tarvitse tulla eikä maksaa sopimuksesta.

– Asiakkaita on riittänyt sopivasti. Minun on ansaittava noin 10.000 markkaa Intian matkaani varten, jossa taas voin opiskella uutta Suomenlinnasta. Lento maksaa tuosta puolet ja oleskelu toiset puolet. Kesä on tultava jotenkin toimeen ja vuokra maksettava, Ior laskeskelee ja lisää, ettei hän muuta tarvitse. Hänen tee-voittoinen ravintonsa ja joogailunsa ei paljon elintarvikkeita kuluta.

”Kuvaan värejä ja loistoa, en mustaa”

Yhden syyn seuran kanssa tapahtuneeseen eriytymiseen Ior sanoo olleen sen, että hän haluaa kertoa Viaporin loistosta ja sen väreistä.

– Jos kerron synkistä mustanvärisistä asioista, ihmiset eivät voi nähdä värejä, Ior valaisee. Mitä iloa on kertoa siitä, että Viapori kerran pommitettiin maan tasalle englantilaisten ja ranskalaisten yhteisvoimin tai että se antautui Venäjälle, hän kohauttaa olkapäitään.

Ior panee koko 1700-luvun seurapiiriloiston elämään.

– Kuuntelukallion linna vastapäätä nykyistä Ehrensvärdin hautamuistomerkkiä – josta linnasta vain osa on säilynyt – sitä kauniimpaa ei ollut koko Ruotsin valtakunnassa.

– Täällä seurapiiri seurusteli ranskaksi – täällä oli kaupunki 10 000 hengen väestöineen ja varuskuntineen, kun Helsinki oli pieni 4000 asukkaan ”kyläpahanen”.

Augustin Ehrensvärdiä, upseeria, arkkitehtia ja kaiken rakentajaa Ior Svedlin kunnioittaa yli kaiken. Ja hän oli suomalainen, Ior muistaa korostaa.

Ehrensvärd oli monessa mielessä aikaansa edellä. Epäsymmetriset vallit ympäröivät symmetrisiä asemakaavoja.

Ruotsalaissyntyinen F. M. Piper taas perehtyi englantilaisiin barokkipuistoihin pitäen lähtökohtanaan luonnonmukaista rehevyyttä.

1700-luvun lopulla Viaporissa oli yhtä ja toista. Hellaksen temppeli, kiinalainen huvimaja lammen ylittävine siltoineen ja turkkilainen teltta turkkilaispukuisine soittajineen.

Näitä aurinkoisia asioita Ior mielellään kertoilee. 1700-luvussa on hänelle tarpeeksi. Sitä paitsi hän uskoo, kuten sanoo ”saaristolaisten pakanoiden iänikuisten perinteiden mukaan kahdeksaan voimaan, mutta erityisesti aurinkoon.”

Ior on monen mielestä kuin kauneuspilkku Suomenlinnassa, pippuri merellisessä keitossa – toisten mielestä hänen ei tarvitsisi ehkä aina olla näkyvillä...

Merkittävä ja merkillinen persoona Helsingissä.